HaminaKotka Satama Oy:n huhtikuun liikennetiedote

Liikennetiedote 4.5.2012

Huhtikuu oli hiljainen kuukausi HaminaKotkan satamassa


HaminaKotkan satamassa nähtiin huhtikuussa pitkästä aikaa hiljaisempi kuukausiliikenne. Tavaraa kulki sataman kautta yhteensä 1 060 992 tonnia, joka on lähes 300 000 tonnia vähemmän kuin huhtikuussa viime vuonna. Merkittävin vähennys – noin 200 000 tonnia – kertyi kaasuputkiprojektin loppumisesta, sillä vielä viime vuoden huhtikuussa kaasuputkikuljetukset kävivät vilkkaina. Toinen voimakas liikenteen vähentyminen tapahtui raakapuun kuljetuksissa. Sen sijaan koko alkuvuoden takkuilleet paperilaivaukset eivät selitä huhtikuun alhaista liikennevolyymiä, koska huhtikuussa paperikuljetukset lisääntyivät 25,1 prosenttia verrattuna huhtikuuhun 2011.

Tammi-huhtikuussa HaminaKotkan sataman kautta kulki tavaraa 4,64 milj. tonnia, joka on 6,8 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Vienti on suunnilleen viime vuoden tasolla (- 0,3 %) ja tuonti puolestaan 18,2 % viime vuotta jäljessä. Kauttakulkuliikenne sen sijaan on kasvanut 12,4 % ja kontit 6,0 %. Kotimaanliikenne on 15,4 % pienempi kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Autoliikenteen vilkkaasta huhtikuusta huolimatta alkuvuoden automäärät ovat 23,5 % viime vuotta perässä.

Laivoja on käynyt 11,3 % vähemmän kuin viime vuonna.

Kaasuputkikuljetukset loppuivat viime kesänä ja eivätkä tule loppuvuonna vaikuttamaan tilastollisesti. Luotettavaa ennustetta loppuvuoden liikenteestä ei voi tässä vaiheessa antaa.

HaminaKotka Satama Oy:lle Baltic Transport lehden sertifikaatti

Puolan Gdanskissa julkaistavan, Itämeren alueen logistiikkaan keskittyvän Baltic Transport lehden ”Baltic Trendsetters Club” antoi vuoden 2011 toiminnasta HaminaKotka Satama Oy:lle sertifikaatin. Se myönnettiin tunnustuksena onnistuneesta satamafuusiosta ja sen myötä syntyneestä Suomen suurimmasta yleissatamasta. Vuosittainen sertifikaatti myönnetään yrityksille, jotka erityisellä rohkeudella, luovuudella ja sinnikkyydellä kehittävät Itämeren alueen kuljetusmarkkinoita.

Maailman suurin nelimastoinen parkki STS Sedov vierailee HaminaKotkan satamassa 21.5.

Venäjän lipun alla purjehtiva Sedov, joka kävi Kotkan Meripäivillä Tall Ships’ Race –tapahtumassa, vierailee Haminassa 21. toukokuuta. Murmanskin yliopiston 120-metrin pituinen harjoitusalus lähtee maailmanympäripurjehdukselle Pietarista 19.5. HaminaKotkan Haminan satamanosa on aluksen ensimmäinen ja ainoa pysähdyspaikka Suomessa ja Euroopassa. Yleisö pääsee tutustumaan alukseen sen vierailupäivänä klo 10.00 alkaen ja alus jatkaa matkaa illalla. Tutustumiskäynnille pääsee vain varaamalla ennakkoon bussilipun Haminan kaupungin matkailu- ja tapahtumatoimistosta.

Ystävällisin terveisin

HaminaKotka Satama Oy
Kimmo Naski
toimitusjohtaja
matkapuhelin 040 570 2036

Liitteenä liikennetilasto ja kuva purjelaiva Sedovista